Mitä partio on?

Kansainvälinen partioliike sai alkunsa vuoden 1907 elokuussa. Tuolloin englantilainen kenraalimajuri Robert Baden-Powell järjesti Brownsean saarella Englannissa leirin, jolla hän kokeili kehittämäänsä poikien kasvatusjärjestelmää. Kokemusten pohjalta hän julkaisi kirjan Scouting for Boys (Partiopojan kirja) vuonna 1908. Vuonna 2007 tuli kuluneeksi sata vuotta ensimmäisestä partioleiristä. Partiosta tuli nopeasti myös tyttöjen harrastus ja se levisi ympäri maailmaa. Suomi kuului ensimmäisten partiomaiden joukkoon – maahamme perustettiin partioryhmiä jo vuonna 1910.

Vuonna 1972 Suomen Partiotyttö- ja Partiopoikajärjestöt yhdistyivät Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry -nimiseksi järjestöksi. Paljon on muuttunut sitten Brownsean leirin, mutta partion perusasiat – elämykset luonnossa, tasa-arvo ja vastuun antaminen nuorille – ovat säilyneet samoina kaikkialla maailmassa. Suomen partiotoiminnassa on vuosittain mukana yli 65 000 jäsentä.

Partiolaiset kokoontuvat viikoittain lippukuntansa kokoontumispaikassaan partiokolossa. Koloilloissa ja kokouksissa tehdään aktiviteetteja, jotka rakentuvat erä-, leiri- ja kansalaistaidoista, johtamisesta sekä sosiaalisuuden ja luovan ajattelun taidoista. Lisäksi harjoitellaan kädentaitoja sekä hengellisyyteen, luonnontuntemukseen ja -suojeluun liittyviä taitoja. Aktiviteetteja tekemällä opitaan uutta ja valmistaudutaan partioretkiin, -kisoihin, -leireihin ja -vaelluksiin. Osa lippukunnista on erikoistunut meripartiotoimintaan. Meripartioaktiviteeteissa korostuu vesillä liikkuminen.

Partioon kuuluu myös olennaisesti kansainvälisyys. Lippukunnat järjestävät yhteisiä tapahtumia, juhlia ja tempauksia. Myös piiri ja keskusjärjestö järjestävät toimintaa, joka tukee lapsen ja nuoren kehitystä sekä tuo näkyvyyttä lasten ja nuorten harrastukselle.

Lähde: Suomen Partiolaiset ry www.partio.fi